Oliojava


Olio-ohjelmointi Javalla

Kurssi on jaettu kahteen osioon: oliolähtöiseen ohjelmistokehitykseen ja ohjelman toteuttamiseen Java-ohjelmointikielellä. Ensimmäisessä osiossa tutustutaan oliopohjaisen ohjelmistokehityksen vaiheisiin ja mallinnukseen: vaatimusmäärittelyyn, analyysiin ja suunnitteluun. Tavoitteena on hahmottaa, miten todellisen maailman ongelmia pystytään mallintamaan toteutettavaksi tietojärjestelmäksi.

Ohjelmiston toteutuksessa tutustutaan aluksi Java-kielen perusteisiin ja erityispiirteisiin. Tämän jälkeen ensimmäisessä osassa opittua sovelletaan olio-ohjelmoinnilla.

Kurssi edellyttää ohjelmistokehityksen perustuntemusta, mutta varsinaista ohjelmointi-osaamista ei tarvita paljon. Esimerkiksi seuraavat ohjelmoinnin peruskäsitteet tulisi ymmärtää ennen kurssia: aliohjelma, muuttuja, ehtolause, kontrollirakenne.

Kurssi voidaan suorittaa intensiivijaksona tai iltakurssina. Koulutus kestää noin 20 oppituntia. Osallistujat saavat pääsyoikeuden kurssin kaikkiin verkkomateriaaleihin. Suoritusmuotona ovat kontaktitapaamisissa tehtävät tehtävät ja viikkotehtävät


Kurssin aineiston lähdemateriaalina on ollut useampia kirjoja ja verkkomateriaalia. Oliolähtöisen ohjelmistokehityksen osiossa lähteinä ovat:

  • Leppänen, M., Käkölä, T. ja Nurminen, M. 2009. Oliosuuntautunut analyysi ja suunnittelu -luentomoniste. Jyväskylän yliopisto.
  • Eriksson H-E. ja Penker M. 2002. UML. IT Press Professional.
  • Haikala I. ja Märijärvi J. 2002. Ohjelmistotuotanto. Korkeakoulusarja Satku.
  • Tietotekniikan kehittämiskeskus TIEKE ry. 2000. Olioiden maihinnousu. Suomen Atk-kustannus.
  • McGraw H. 2005. Object Oriented Systems Analysis and Design Using UML.

Olio-ohjelmointi ja Java -osuudessa on hyödynnetty seuraavia teoksia:


Linkkejä ja lisämateriaalia kurssille

Java tutorial Udemyn ilmainen Java-verkkokurssi
Sourcemaking.com Erinomainen sivusto - Suunnittelumalleja, UML:ää yms.
Java API Javan dokumentaatio
Ohjelmoinnin MOOC Helsingin yliopiston ohjelmoinnin verkkokurssi Javalla
Muut MOOC-kurssit Helsingin yliopiston muut ohjelmointikurssit verkossa
Ohjelmointi 2 2015 Jyväskylän yliopiston ohjelmointi2-kurssin 2015 sivusto
Ohjelmointi 2 luentomoniste Jyväskylän yliopiston ohjelmointi2-kurssin luentomoniste 2012
Ohjelmointi 1 2010 luentomoniste Jyväskylän yliopiston Java-ohjelmointikurssin luentomoniste 2010